Door LKV - ensimmäinen vuosi on pian paketissa
Ensimmäinen vuotemme oman välitysliikkeen kanssa alkaa olla ohi – ja olipahan vuosi! Kiitollisina katsomme taaksepäin kulunutta vuotta, ja tähtäämme tulevana vuonna pitämään yllä samanlaisen positiivisen asenteen tekemisessämme. Näin ensimmäisen blogipostauksen kunniaksi pieni esittely lienee paikoillaan – keitä me oikein täällä Doorilla olemme?
Dynaaminen, energinen ja innovatiivinen kiinteistönvälityskaksikko
Door syntyi kahden naisen unelmasta luoda uusi, moderni tapa tehdä kiinteistönvälitystoimintaa. Tapasimme työn merkeissä, ja tuntui, että välillämme kolahti ammatillisesti heti. Marjo oli työskennellyt yrittäjänä jo kymmenen vuotta ennen ensikohtaamistamme, rakennuttaen taloja ja toteuttaen mittavia remontteja asuntoihin.
Kiinnostus kiinteistöalaa kohtaan ja lopulta yrittäjyys sen parissa syntyi Marjolla ulkomailla asuessa, kun hän halusi kotiäitiyden rinnalle luovaa tekemistä. Välittäjäksi Marjon ajoi puolestaan kiinnostus talojen rakennuttamisen toiseen puoleen eli kohteiden myyntiin ja sen käytäntöihin. Nykyään Marjo on Doorin strateginen luova visionääri, jonka käsissä syntyvät niin yrityksen markkinointisuunnitelmat, kohteiden houkuttelevat myynti-ilmoitukset kuin toimitilan tyylikäs pintaremonttikin.
Toinen meistä Doorin yrittäjistä on Jessica, joka asui pitkään ulkomailla ja päätyi puolivahingossa kiinteistönvälitysalalle vuonna 2006. Jessica työskenteli pitkään valtakunnallisessa välittäjäketjussa, jossa sai kattavan koulutuksen alan eri näkökulmiin. Äitiysloman jälkeen Jessica alkoi pohtia, voisiko jossain vaiheessa luoda jotain omaa alalle, mutta ajatus yrittäjyydestä hyvin pienten lasten kanssa ei houkuttanut.
Tutustuessamme toisiimme Jessican lapset olivat jo hieman vanhempia, ja hän tajusi, että tilaisuus oman välitysliikkeen luomiseen on tässä ja nyt. Niinpä lähdimme yhdessä kehittämään uudenlaista konseptia välitystoimistolle. Jessica vastaa Doorilla nykyään mm. kohteiden myynnistä ja asiakaskontakteista.
Ei kahta ilman kolmatta – tiimimme kasvoi loppuvuodesta
Felicia on tiimimme uusin tulokas – markkinointia opiskellut ekonomi, joka on tehnyt monipuolisesti erilaisia myynnin ja asiakaspalvelun töitä. Felicia on aina ollut kiinnostunut kiinteistöalasta, sisustamisesta ja muista asuntoihin liittyvistä aihepiireistä. Keväällä 2020 tarjoutui mahdollisuus miettiä uutta suuntaa elämälle, ja Felicia päätti tarttua tuumasta toimeen ja toteuttaa unelmansa välittäjän urasta. Hän suoritti LKV-pätevyyden ensimmäisellä testikerralla kirkkaasti läpi.
”Tiesin jo LKV-koetta varten opiskellessa, että haluan työskennellä Doorilla. Tämä on erilainen kuin suurin osa muista välitysliikkeistä – moderni, fresh ja täynnä energiaa!”
Tavoitteemme on, että ensi vuonna Doorilla työskentelee neljä henkilöä täysipäiväisesti avaamassa ovia asuntojen ostajien ja myyjien välillä. Meille on tärkeää, että jaamme tiimissämme samankaltaisen ajatusmaailman ja tekemisen otteen, mutta pystymme tarjoamaan jokaiselle tämän vahvuuksiin sopivia työtehtäviä. Näin syntyy Doorille tyypillinen energinen ja eteenpäin menevä fiilis.
Tulevana vuonna siirrytään uusiin tiloihin
Meille on tärkeää kehittää toimintaamme ja kehittyä itse jatkuvasti. Tavoitteemme isommasta tiimistä tarkoittaa sitä, että nykyinen toimitilamme Kirkkopuistikolla käy pian ahtaaksi. Alkuvuonna 2021 pääsemmekin muuttamaan isompiin toimitiloihin, jotka luovat meille uudenlaisia mahdollisuuksia toteuttaa liiketoimintaa. Tällä hetkellä tila on täysremontissa, mutta tiedämme jo nyt, että lopputuloksesta tulee aivan meidän näköisemme.
Innostus, energia ja aito asiakkaista välittäminen ovat olleet kantava voima koko Doorin ensimmäisen vuoden. Näitä tahdomme vaalia jatkossakin, sillä uskomme, että palo tätä työtä kohtaan vie pitkälle ja palkitsee. Ihanaa ja positiivista uutta vuotta!